Loviisan Aitta 20-vuotta: Asiakkaiden Loviisan Aitta -tuotteita

Pyysimme Loviisan Aitan 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ihania asiakkaitamme esittelemään omia Loviisan Aitta -tuotteitaan, jotka ovat mieleenpainuvimpia, rakkaimpia, ihanimpia tai merkityksellisimpiä.

Leena Nikula, Balmuirin aamutakki

Leena on ollut Aitan asiakkaana alusta asti ja kotoa olisikin löytynyt Loviisan Aitta -tuotteita vuodesta 1998 alkaen. Leena valitsi kaikista vuosien varrella Loviisan Aitasta hankituista tuotteista Balmuirin ylellisen pehmeän aamutakin, jonka hän on saanut lahjaksi tyttäreltään Alinalta. Leena kertoo lahjan olevan erityisen tärkeä siksi, että tiesi tyttärensä todella miettineen lahjan merkitystä. Alinan nimeen liittyykin hauska yhteensattuma, kun Leena kertoo Alinan toisen nimen olevan Loviisa. Leena kertoo Loviisa-nimen tulevan Niskavuori-sarjasta, jossa Loviisa on yksi hahmoista. Haastattelun aikana käykin ilmi, että paitsi Leena myös Loviisan Aitan Helena ovat suuria Niskavuori-faneja. Lieneekö nimen olleen enne, sillä Alina työskenteleekin nykyään Loviisan Aitassa armeijan ja opiskelujen ohella.

Balmuirin aamutakista Leena kertoo sen edustavan hänelle arjen luksusta. Leena harrastaa ratsastusta ja kuvaileekin tunnetta suorastaan ylelliseksi, kun talleilta likaisena kotiin palattua voi hypätä lämpimään suihkuun ja kietaista sitten ylle pehmeän ja lämpimän aamutakin.

Loviisan Aitassa Leena kokee tuotteiden lisäksi tärkeäksi myös aittalaisten tavan kohdata asiakkaat. Hänen mukaansa Loviisan Aitasta saa aina lämmintä, asiakaslähtöistä palvelua, jonka laatu ei petä koskaan. Myös tekemisessä on oma, oikeanlainen asenne, jolla asiakkaan toiveet saadaan toteutettua asiakasta kuunnellen. “Loviisan Aitassa kaunis miljöö ja hyvä palvelu yhdistyvät tavalla, jota ei muualla tule koettua”, Leena summaa kokemustaan.